reuna
Nyt on sunnuntai, 20pv toukokuuta 2012 kello 01:20. Paikalla on 0 käyttäjää, 4 vierasta.
Uusin rekisteröitynyt käyttäjä on sddz, tervetuloa!
     
  Artikkelit| Artikkelisarjat| Artikkelikategoriat| Etsi artikkeleita
reuna
reuna
Ulti-matit testissä
Suomen uudessa pääkaupungissa Helsingissä päämajaansa pitävä Ulti-mat perustettiin yhdeksän vuotta sitten vuonna 2000 ja pari vuotta myöhemmin uunista tuli pihalle yrityksen ensimmäinen hiirimatto. Vuoden 2004 Assembly oli tapahtuma, jossa ensimmäinen hiirimatto virallisesti julkistettiin ja saatuaan paljon positiivista palautetta päättivät he jatkaa ensimmäisen kaupallisen hiirimattonsa kehitystä.

Kun pelaamisesta alkaa tulla säännöllisempää ja samalla vakavampaa, kuten niin monessa muussa urheilulajissa välineiden kunto ja laatu nousevat esille. Varusteista kun puhutaan, niin hiirimatto on vähintäänkin yhtä tärkeässä asemassa kuin itse hiiri ja laajojen valikoimien edessä valinta voi olla vaikeaa.

Ulti-mat on toimittanut meille mallistostaan kolme erilaista hiirimattoa testipenkkiä varten. Suomessa suunnitellut matot ovat nimeltään Solid X3, Breathe X3 sekä juuri ilmestynyt Seven F-X2. Kaksi ensimmäistä ovat suuria, erityisesti pieniä hiiren herkkyysarvoja suosivia pelaajia varten tehty kun taas viimeistä voisi luonnehtia normaalikokoiseksi. Jos ihmettelet mitä hiirimaton nimen perässä lukeva X2 tarkoittaa, se on Ulti-matin keino kertoa hiirimaton koko. X1 on pienin, mitä löytyy ja luonnollisesti X4 on suurin (X1= 260mm x 180mm, X2= 300mm x 250 mm, X3= 380 mm x 320 mm, X4= 550 mm x 450 mm).

Hiirimattoja testattiin perinteisesti pelaamalla ja mittaripuuna toimi tällä kertaa Call of Duty 2 sekä testaamalla, kuinka hyvin hiiri liukuu pintaa pitkin. Nopeustestissä hiirimatto asetettiin optimaaliseen kulmaa ja laskettiin kuinka kauan kestää Logitechin MX518 –hiireltä (pohjassa Qpadin Glidz-tassut) liukua 20 cm matka. Kukin matto sai kymmenen yritystä ja niistä laskettiin keskiarvo.

Tässä artikkelissa on useita sivuja:
Sivu 1: Ulti-matit testissä
Sivu 2: Breathe X3
Sivu 3: Solid X3
Sivu 4: Seven F-X2
Sivu 5: Loppusanat
Tässä artikkelissa on liitteenä useita kuvia artikkeligaltsussa.
Solidin pakkaus Seven Breathen pohjapinta Breathen päällipinta Breathe muoveissa Sevenin pakkaus Mattokasa
Katso kaikki liitekuvat tämän linkin alta
Kirjoittaja: maxi
Kirjoitettu: lauantai, 25 heinäkuuta 2009, 02:25
Uutisen lähde: http://www.e-sports.fi
Uutinen luettu: 3140 kertaa
Kommentoitu: 6 kertaa
+3 plussa-pistettä
+0 miinus-pistettä

Kommentit
Atza, beta-testaaja
25pv heinäkuuta 2009, 14:24
Breathe X3 on kerran ollut omistuksessa ja oli kyllä tosi hyvä, mutta se ei oikein tahtonut pysyä paikallaan kiinni vaan liukui välillä alla...
Talex, beta-testaaja
26pv heinäkuuta 2009, 00:10
itsellähän on edelleen Breathe x4 ja hemmetin hyvä on ollut . Suosittelen .
whispy, beta-testaaja
26pv heinäkuuta 2009, 19:15
Itellä x4 mutta ei tää kyllä erikoinen ole. Ainut plussa on koko, muuta hyvää en sitte löydäkkää.
juM8o, beta-testaaja
5pv elokuuta 2009, 12:24
itsellä ulti-mat breathe x3 ollut käytössä kohta vuoden ja ihan hyvä matto, itse tosin pidän liukkaammista, tämä kun omaa turhankin paljon kitkaa, joka taasen vaikeuttaa highsens pelaamista.
blackop, CHUCK NORRIS
5pv elokuuta 2009, 13:32
Alkuperänen Ulti-mat -hiirimatto oli paras, ainakin siihen asti kunnes pikkusisko kävi kylässä ja kaato (en muista mikä esine) jotain päälle ja sen esineen kulmat teki siihen mattoon rotkon syvyset viillot. :(

Noh, kai tällä Steelpad S&S:llä pärjää. :f
sonicsz, beta-testaaja
16pv lokakuuta 2009, 11:36
fUnc on paras matto ikinä. ostin tän joskus 2003 ku aloin ite pelaamaan ja on vieläkin käytössä :)
Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi kirjoittaa kommentteja.
Mikäli et ole vielä rekisteröitynyt käyttäjä, voit rekisteröityä täältä.
Tiesitkö että:
Etsimme aktiivisesti uusia artikkeleiden tekijöitä mukaan sivuston ylläpitoon. Mikäli olet aktiivinen sekä kiinnostunut artikkeleiden kirjoittamisesta ja haluat olla mukana auttamassa suomalaisen verkkopelaamisen kehittämisessä, niin ota yhteyttä.

Lue lisää "Sinustako artikkeleiden tekijä?"-vaatimuksista sekä miten voit hakea uutisoijaksi täältä.
Artikkelien kategoriat sekä Artikkelisarjat
Muita artikkeleita samassa kategoriassa
Ulti-matit testissä (6) 25/07/2009
 
reuna