Virallinen e-sports.fi -kehityspäiväkirja
Kirjoitettu: keskiviikkona, 29pv huhtikuuta 2009, 22:21
Kirjoittaja: blackop, CHUCK NORRIS
|
Morjens kaikille! On taas ollut hieman hiljasta
nykyisen sivuston parissa omalta osaltani, mutta
päätin ottaa pienen hetken ja tulla
kirjoittelemaan devblogia sekä kertomaan hieman
kuulumisia täältä ESF:n kehitysrintamalta,
siistii eikö! (:
Kaikki jotka tilannetta on seurannut tietävät,
että ESF:ssä tulee ja tapahtuu jatkuvasti.
Varsinkin kulissien takana kehittäjien
työpöydillä, tai missä sitä ikinä
speksipalavereja satutaan pitämäänkään.
Viimeiset 3kk olemme työstäneet massiivista
sivustopatchia, jonka piti alunperin olla valmiina
helmikuun puolivälissä, mutta johtuen useiden
eri asioiden ilmaantumisesta kehittäjien
keskuudessa sekä käyttäjien toiveet mukaan
lukien, on patchi vain paisunut paisumistaan.
Kirjaimellisesti sanottuna, nykyinen
kehityssivusto on täysin erilainen kuin mitä
nykyinen. Peruselementit ovat samanlaiset
molemmilla sivustoilla, mutta kehitystä on
tapahtunut runsaasti, sisällön sekä ulkoasun
puolesta.
Aikataulullisesti palaan nyt maanpinnalle, ja
totean että patchi- sekä sen jälkeen tehtävä
beta-2 -vaihe valmistuu sitten kun ne ovat
valmiita. En ota enää stressiä siitä, että
sivuston beta 2-vaihe pitää saada valmiiksi
Assembly Summer 2009 mennessä, joten jätämme
alkuperäisen suunnitelman syrjään ja totean,
että ESF ei lähde em. tapahtumaan vielä tänä
vuonna. Sen sijaan keskitymme muutaman isomman
asian tekemiseen, joilla saadaan sivustolle
käyttäjiä sekä erityisesti (no, ainakin
toivomme) aktiivisuutta käyttäjien osalta. Mitä
nämä ovat, en vielä ota kantaa sen
enempää.
Muistutan tässä vaiheessa, että tuleva patchi
ei siirrä sivustoa beta 2:n, vaan beta 2 on
edelleen erillinen vaiheensa. Tulevalla patchilla
parannetaan sivuston käytettävyyttä,
ulkonäköä sekä erityisesti tuodaan
käyttäjille uusia palveluita käyttöön runsain
mitoin. (:
AJAX - Ai Järjettömän Arkinen
Xenomorphi?
Moni käyttäjä- sekä ylläpitäjä on toivonut
sivustolle ns. AJAX-menetelmää käyttöön.
AJAX:n avulla voisi siis mm. lisätä, muokata
sekä refreshata kommentteja tai listata asioita
ilman että sivua tarvitsee ladata uudelleen. Olen
kuluttanut viimeiset paripäivää nyt AJAX:n
perusteiden opetteluun, ja homma ei ole edistynyt
mihinkään, oma javascript-tuntemus kun on alle
0:ssa. Ajatusta ei olla hyljätty vaikka sitä ei
vielä seuraavaan patchiin saadakkaan mukaan, vaan
tulee varmasti olemaan tulevaisuudessa hyvinkin
käytetty feature. Joten ottakaa ihan relax, homma
hoituu omalla ajallaan! (:
Mitäs seuraavaksi?
Seuraavaksi juhlimme mitä todennäköisimmin
vappua. No, muut juhlivat. Minä istun kotona
koodaamassa patchia ja yritän saada sivustoa
viimeisteltyä että se saadaan edes ylläpidon
sisäiseen testiin (tosin ei vielä vapun
jälkeen) mahdollisimman pian. Luulen, että kuhan
sivusto on siinä vaiheessa, niin patchin saaminen
nykyisen beta-sivuston tilalle tulee tapahtumaan
muutaman päivän viiveellä.
Mutta nyt - menkää viettämään vappua,
pysykää poissa vesiltä kun juotte, muistakaa
nakuilla runsaasti sekä tehkää taas yksi
ikimuistoinen vappu elämäänne! Mutta muistakaa
tulla myös takaisin - ESF kaipaa teitä ihania
lukijoita tekemään sisältöä sivustolle. Mitä
enemmän teette sisältöä, sitä enemmän
ylläpito jaksaa panostaa sivustoon! Joten hyvää
vappua kaikille ! (:
PEACE! Kehittäjä kuittaa ja palaa
kehityssivustolle ->
|
|