En ole pitkään aikaan jaksanut kirjoitella
kehitysblogia, ja uutisissa on muutamaan otteeseen
ilmoiteltu että ylläpito valmistuu beta
2.0-sivustoon, joten ajattelin että on aika
kirjoittaa missä mennään.
ESF julkaistiin alunperin versiolla beta 1.0
joulukuun 28 päivä 2008. Sinällään kaikki
asiat toimivat, mutta sivusto oli rumempi kuin
Tukiainen (kyllä, se on mahdollista). Kesäkuun
26pv 2009 taasen julkaistiin nykyinen versio, beta
1.1. Sivusto on täysin toimiva ja sitä on
kehitetty hieman julkaisun jälkeen etiäpäin.
Käyttäjien vastaanotto ei ole ollut kovin hyvä,
mutta sivusto on silti pyörinyt hiljalleen
taustalla, sivuston painon mennessä pääasiassa
ylläpitäjien tekemään uutisointiin. Aina
syys/lokakuusta 2009 olemme kehitelleet niin
sanottua beta 2.0-sivustoa. Beta 2.0 - eli
mikä?
Nyt kun tiedämme jo konkreettisesti mistä beta
2.0:ssa on lopulta kysymys, on aika kertoa myös
teille. Tässä koko asia pähkinänkuoressa:
- Koko sivusto koodattu alusta alkaen uusiksi.
Mitään vanhaa koodia ei ole jäljellä.
- Nykyinen tietokanta saadaan konvertoitua uuteen
sivustoon.
- Kokonaan uudistettu layout (tästä kuvia blogin
alaosassa)
- Sivuston laajuus beta 1.1:stä kasvanut reilusti
yli 400-500%. Käytettävyys on parantunut
entisestään.
- Uusia, suurimpia muutoksia on
liiga-järjestelmän liittäminen sekä
saavutukset.
- Käyttäjillä on huomattavasti enemmän
toimintoja joita käyttää.
- Käyttäjien käyttökokemus saitilla on
huomattavasti rikkaampi.
- Tuki-osio huolehtii käyttäjien kysymyksiin
vastaamisesta ja neuvoo sivuston käytössä.
- Uutiset-, artikkelit- sekä haastattelut
yhdistetty uuden Julkaisut-osion alle
Sivusto valmistuu hyvää vauhtia, ja odotan
saavani sivuston koodattua niin, että pääsemme
testaamaan sitä ylläpidon sisäisesti vielä
tämän vuoden aikana suurimmalta osaltaan.
Tuotantoon se saapunee ensivuoden aikana.
Uudesta liiga-järjestelmästä voin kertoa
seuraavaa pähkinänkuoressa:
- Järjestelmällä kykenee järjestämään
gathein, yksittäisen turnauksen ja/tai liigan
- Järjestelmää voidaan käyttää coveragen
tekemiseen kaikin puolin.
- Liiga-järjestemä tukee osittain englantia.
- Järjestelmä on täysin "avaimet
käteen", eli kuka tahansa voi
järjestestää haluamansa tapahtuman, eikä
tarvitse siihen ESF:n ylläpidolta kuin
hyväksynnän. Kaikki muu hoituu järjestelmän
tarjoamilla työkaluilla.
Myös ESF itse alkaa pitämään joidenkin
tapahtumien coveragea uuden järjestelmän
myötä. Samalla, ESF alkaa järjestämään
jokaviikkoisen AQ2- sekä CS/CSS-gatherin, josta
voittajalle on aina tarjolla jotain. Tästä
tiedoitetaan lähemmin kun on sen aika.
Näillä eväillä mennään etiäpäin. Kuten
tavallista, mikäli sinulla on ehdotuksia,
kysymyksiä, toiveita tai muuta, voit käyttää
ESF:n keskustelualuetta ja/tai tulla
keskustelemaan #e-sports.fi -kanavalle
Quakenettiin.
Ja se luvattu kuva beta 2.0:sta. Huomioikaa että
kyseessä on vielä kehitysversio, ja mikä
tahansa mitä näette kuvassa saattaa muuttua:
»
kehityskuv
a beta 2.0:sta